Make your own free website on Tripod.com

Barokin Valo

Scarlatti, Domenico
Barokin Valo | CD-arvosteluja | Levykokoelma | Barokista Ikuisuuteen - Säveltäjiä | Instrumenteista... | Linkkejä... | Email

 
    Isän varjossa
 
    Domenico Scarlatti (1685-1757) syntyi Italiassa, Napolin kaupungissa, jo ennestään vahvasti musikaaliseen perheeseen. Hänen veljensä Pietro, setänsä Francesco ja ennen kaikkea kuuluisa isänsä Alessandro (1660-1725) olivat kaikki sekä eteviä muusikoita että tunnettuja säveltäjiä. Näinkin musiikillisesti lahjakas perhe on varmasti toiminut ensisijaisena opetusympäristönä Domenicon lapsuus- ja nuoruusvuosinaan. Scarlattien lisäksi hänen opettajinaan toimivat mm. Gaetano Greco (1657-1728), Bernardo Pasquini (1637-1710) sekä mahdollisesti Grecon seuraaja, Francesco Gasparini (1661-1727). Jo tuolloin hänen kykynsä erinomaisena cembalistina saavuttivat mainetta ja niinpä hän olikin, vasta 15-vuoden ikäisenä, Napolin Kuninkaalisen Kappelin kamariorkesterin cembalisti, urkuri sekä säveltäjä.
    Nuoren Scarlatin ura Italiassa oli kuitenkin hänen isänsä tarkassa ja omavaltaisessa valvonnassa. Alessandro ei halunnut pojastaan kiertelevää cembalistia vaan hän halusi turvata Domenicon aseman ja toimeentulon saamalla hänelle jonkin merkittävän, vakituisen ooppera- ja kirkkomusiikin säveltäjän viran. (Sikäli erikoista, että huolimatta Alessandron keskittymisestä orkesteri-, kirkko- ja oopperamusiikin alueille, hän sävelsi itse myös vähäisen määrän erittäin taidokkaita cembaloteoksia!) Tämän ajanjakson autoritäärisen isänsä suojissa on täytynyt olla hyvin turhauttavaa lahjakkaalle ja hyvin taiteelliselle herrasmiehelle, jota Domenico todella oli. Alessandro Scarlatti yrittikin useaan otteeseen vakiinnuttaa poikansa asemia niin Napolissa, Firenzessä, Roomassa kuin Venetsiassakin. Erityisesti hän pyrki mainostamaan poikansa kykyjä Medicien ruhtinassuvun jäsenille. Näiden merkittävien taiteiden ja niiden suosioiden keskusten on täytynyt vaikuttaa tavalla tai toisella myös nuoren Scarlatin musiikilliseen kehitykseen. Tapasihan hän erään legendan mukaan Venetsiassa itsensä George Frideric Händelin (1685-1759). Tarina kertoo, että kardinaali Ottoboni järjesti leikkimielisen kilpailun selvittääkseen kumpi herroista oli parempi kosketinsoittaja. Domenico tunnusti kilpailijansa paremmuuden urkurina, mutta kuulijakunnan mielipiteet jakautuivat päätettäessä cembalokilpailun tuloksesta, jonka voittajaksi Scarlatti lopulta selviytyi.
 
 
    Kotka nousee siivilleen
 
    Vuonna 1719 Scarlatin ura sai vihdoin käänteen, kun hänet nimitettiin Portugalin Kuninkaallisen Kappelin maestroksi. Muutamia vuosia aiemmin Domenico oli tutustunut Portugalin suurlähettilääseen markiisi de Fontesiin, jonka läheiset suhteet Portugalin hoviin ja etenkin kuningas João V:een toimivat ponnahduslautana hänen uralleen. Muutettuaan Lissaboniin, isänsä pettymykseksi, ja vastaanotettuaan virkansa hän tutustui yhteen maan suurimmista kosketinsoittajista ja säveltäjistä, Carlos de Seixasiin (1704-1742). Heidän keskinäinen kunnioituksensa toisiaan kohtaan niin ystävinä kuin säveltäjinä vaikutti syvästi molempien kehitykseen. Todennäköisesti Scarlatti tutustui Seixasin kautta Iberian niemimaan musiikilliseen perintöön ja tyyleihin, jotka tulivat näkymään hänen tuotannossaan koko loppuelämänsä ajan.
    Ehkä merkittävin kontakti Domenicon tulevaisuuden kannalta oli hänen nimityksensä prinsessa Maria Barbaran cembalonopettajaksi. Vuonna 1729 Maria Barbara ja Espanjan kruununprinssi Ferdinando avioituivat ja kuninkaallisesta pyynnöstä Scarlatti seurasi oppilastaan uuteen ja viimeiseen kotimaahansa Espanjaan. Muutto tähän maahan merkitsi myös lopullista irrottautumista sekä siteistä että velvollisuuksista johonkin tiettyyn virkaan - hän oli vihdoinkin vapaa toteuttamaan kykyjään niin säveltäjänä kuin muusikkona. Vaikka hän edelleen jatkoikin toimintaansa Maria Barbaran opettajana niin nyt hänellä oli aikaa varsinaiselle sävellystyölle ja esiintymisille hovissa.
    Vuonna 1738 Scarlatti julkaisi elinaikansa ainoan virallisen cembaloteoksen, Essercizi per Gravicembalo, joka käsitti 30 sonaattia hänen huikeasta noin 555 sonaatistaan. Samana vuonna Portugalin kuningas João V myönsi hänelle Santiagon Ritarikunnan arvon kiitoksena edellä mainitusta teoksesta, jonka Scarlatti oli omistanut hänelle, entiselle työnantajalleen. Loput Domenicon sonaateista julkaistiin osittain samankaltaisissa 30 sonaatin ryhmissä vasta hänen kuolemansa jälkeen, vaikka on ilmeistä että valmiita kokoonpanoja olikin odottamassa julkaisua jo hänen elinaikanaan. Eräiden lähteiden mukaan Scarlatti olisi maksanut näillä kokoonpanoilla velkojansa - hänen tiedetään olleen intohimoinen uhkapeluri ja alinomainen vieras hovin korttipöydissä. Erityisesti sittemmin kuningatareksi noussut Maria Barbara ja kuuluisa kastraattolaulaja Farinelli ostivat häneltä niitä.
    Henkilönä Domenico Scarlatti oli oli todellinen herrasmies - jalo, kohtelias, nöyrä, mutta myös ujo ja jopa syrjäänvetäytyvä. Hän oli rakastava, uskollinen aviomies ja kuuden lapsen isä, joista viimeisimmän hänen vaimonsa synnytti miehensä ollessa jo 64-vuotias! Kuuluisa maalaus Scarlatista vuodelta 1740 (Domingo Antonio de Velasco) vangitsee täydellisesti hänen koko persoonansa yhteen hetkeen.
 
 
    Sonaatit
 
    Scarlatti sävelsi valtavan määrän musiikkia cembalolle - yhteensä noin 555 sonaattia, jotka Ralph Kirkpatrick keräsi yhteen eri lähtesitä ja luetteloi vuonna 1953. Näistä sonaateista kolme (K.287,288,328) on sävelletty uruille ja viisi (K.81,88-91) cembalolle ja continuolle muodostaen eräänlaiset miniatyyrisarjat. Kirkpatrickin numeroinnin ulkopuolelle jää noin 20 sonaattia ja fandango, joiden autenttisuudesta ei toistaiseksi ole aivan täyttä varmuutta. Alkuperäiskäsikirjoitusten vähäisyys on hankaloittanut sen arvioimista milloin Scarlatti on sonaattinsa säveltänyt. Tyylillisten erityispiirteiden avulla voidaan niitä kuitenkin ajoittaa joten kuten. Esimerkiksi koko joukko sonaateista K.1-100 ja harvenevassa määrin K.100-300 on sävelletty Scarlatin nuoruusvuosina Italiassa ja mahdollisesti myöhemmin Portugalissa. Poikkeuksia tietenkin on, eikä Kirkpatrickin numerointia voi käyttää suoraan ajoittamisen lähteenä näiltäkään osin. Domenicon nuoruuden töissä ovat kuitenkin tyypillisesti esillä toccata rytmit sekä ajoittaiset fuugarakenteet. Lisäksi joukossa on sonaatteja, jotka joissain tapauksissa muodostavat sarjoja perinteisine sarjan osineen kuten allemande, courante, gavotte ja gigue. Suurin osa kaksiosaisista sonaateista on kuitenkin tarkoitettu parillisiksi, joskus myös triptyykeiksi.
    Cembalomusiikin historiassa Scarlatin sonaatit kuuluvat esittämisteknisiltä osiltaan ehdottomasti vaikeimpien joukkoon. Nopea tempo, pitkät hypyt, käsien ristimiset, skaalat, toistot, tauottomuus jne. ovat vain osa siitä virtuositeetistä, mitä hän hyödynsi musiikissaan. Yhtälailla sonaatteja leimaa vahvasti espanjalaisten tanssien (mm. fandango, buleria, tarantella) teemat ja rytmit. Kuulijoillensa se tarjoaa unohtumattoman ja loisteliaan mielikuvitusmatkan Välimeren kuumuuteen; kastanjettien, kitaroiden, trumpettien ja rumpujen iloiseen pauhuun jossain pittoreskissa maalaiskylässä.
    Teosten dramatiikka poikkeaa täysin esim. Scarlatin ranskalaisten aikalaisten lähes teatraalisista ja tummanpuhuvista sävellyksistä. Hänen sonaattinsa saattavat alkaa lähes viattoman ja viehättävän yksinkertaisesti... Pikkuhiljaa musiikin intensiteetti ja jännitteet kasvavat kunnes koko sävellys tavallaan "räjähtää" ilmoille kaikissa ilotulituksen väreissä. Puhumattakaan niistä kaksiosaisista sonaateista, joiden toisella puoliskolla Scarlatti ajoittain intoutuu lähes maaniseen toistoon luoden lähes hypnoottisen ilmapiirin. Toisaalta osa sonaateista on hätkähdyttävän herkkiä ja lyyrisiä, joiden sävelkulut leijailevat jossain tämän ajan ulkopuolella... Ei siis ihme, että jo omana aikanaan Scarlatin sonaatteja ja soittotaitoja verrattiin paholaismaisiksi.
 
    Domenico Scarlatti oli aikansa ja ehkä koko historian suurin cembalisti ja cembalomusiikin säveltäjä. Mestarin tuotanto instrumentille on ainutlaatuinen, idearikas ja uskalias kokonaisuus, joka tarjoaa päättymättömän tutkimusmatkan barokkimusiikin rikkaaseen maailmaan.

<<< Takaisin